keskiviikkona, joulukuuta 31, 2014

Vuosi taputeltu - Whole year lived


Varikolta hetkeksi bloggaamaan... Vuoden aikana on tullut neulottua, tarveneulontaa lähinnä, uusia ohjeita ja muita härpäkkeitä ei ole syntynyt ja hyvä niin. Luomisen tuska pakkautuu ulos nyt toisaalla.
Eurooppa siirtyy uuteen ALV-kauteen ja niinpä minäkin joudun tekemään ratkaisuja ohjeiden myynnin kanssa.

Päätinpä seuraavaa: Oman blogin ja Ravelryn kautta myynnissä olleet ohjeet muuttuvat ilmaisohjeiksi, lukuunottamatta Kaikki lähti lapasesta -kirjassa olleiden neuleiden yksittäisiä ohjeita. Ne vedän myynnistä pois tänään puolilta öin ja ohjeet löytyvät edelleen kirjasta ja e-kirjasta (joka siis on jatkossakin myynnissä). Muiden tahojen kautta myynnissä olevat ohjeet (twist, vogue knitting etc) jatkuu kuten aiemminkin.

Nämä ratkaisut tein yksinkertaisesti siitä syystä, että päätyöni ei ole neulesuunnittelu ja ohjemyynti, joten en siihen halua kuluttaa kirjanpidollista ja muuta aikaa enempää kuin tarvetta. Tämä sähköisen materiaalin myynnin alv-muutos kyllä piiskaa pieniä yrittäjiä ihan uskomattomalla tavalla työmäärää lisäten. Neulemaailmassa on pakka aika sekaisin ja saa nähdä mitä tapahtuu.

Asiantuntijalausunnot, kuten Kaupan liiton Järvisen: 
"..ei pi­dä on­gel­maa suu­re­na. Hän ar­vioi, et­tä Suo­mes­sa on vä­hän di­gi­taa­li­sia tuot­tei­ta ja pal­ve­lui­ta myy­viä pie­ni­ko­koi­sia yri­tyk­siä." 
kertovat vain hyvin siitä, kuinka vähän todellisuudessa digitaalisten tuotteiden ja palveluiden myynnistä tiedetään. Vaikka joku neuleohjemyynti on nappikauppaa Applen appsien myyntiin,  on se aika monelle suomalaiselle pienyrittäjälle tai yksityiselle elinkeinonharjoittajalle suuri osa vuosituloista... 

Mutta sen pidemmittä puheitta, muutama neulekuvakin kuluneen vuoden nitkutteluista, tarveneulontaahan se hyvin pitkälle, vaikkakin nautinnollista sellaista. Lankana on nykyään paaaljon wollmeisen DK, johon olen hurahtanut kiitettävästi...



Rikke -versio


Veeran Maasälpä






Ainiin, hyvää tulevaa vuotta kaikille!



Shortly in english...
EU and VAT. You know the hell with this in Ravelry discussions etc, so nothing more here. 

I do not sell my patterns anymore via Ravelry or blog. Hold your needles -patterns are sale only via e-book, not single patterns anymore (after this day). Designs in Twist collective and Vogue Knitting etc are sale as before. 

Well, my other patterns.. as I said, I do not sell them, but I opened them downloaded for free. So here you are and happy knitting!

and.. Happy New Year!

5 kommenttia:

routqa kirjoitti...

hyvää uutta vuotta siullekin!
ihanaa nähdä Hertan kuvia pitkästä aikaa, missä Salli? Toivottavasti et kuitenkaan lopeta suunnittelua, mallejasi olisi kiva ihailla jatkossakin, vaikka vain siun tekeminä yksittäiskappaleina.

patricia kirjoitti...

How sad you have stopped designing via Ravelry. Hope to see lots of your work in the magazines

tikru kirjoitti...

Salli on ja voi paksusti :) sen villapaitatarve on vaan aika vähissä..
Jos aikaa on ja inspis iskee, ei se estä suunnittelua, jatkossakin tapahtuunee langalla ja puikoilla jotain.


Patricia, thanks. I haven't stopped designing via Ravelry.. If I do something indie, I would share it in Ravelry, free.. but I do not have time now-a-days to knit and design, I only knit..
Maybe some day..

JennyF kirjoitti...

Tuo mäyriksen pusero on ihana! Samoin mäyris itse!

iso gnu kirjoitti...

Oikein ihanaa alkanutta vuotta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...